Valmennusavustus haettavissa *haku päättynyt

Seuran valmennusavustus seuraavan kerran haettavissa kevään 2017 valmennuksiin. Seuratkaa seuran ilmoittelua aiheesta. Jos valmennusavustus herätti uteliaisuutesi/kiinnostuksesi voit olla aikaisemminkin yhteydessä rahastonhoitajaan (Kaisa Korhonen).

Valmennusavustus syyskaudelle 2016 myönnettiin Jonna Myllymäelle.

”Hei sinä valmentamisesta kiinnostunut,

Suomen liitokiekkoliitto järjestää lokakuussa fysiikka- ja valmennuskoulutuksen. Lisäksi keväällä järjestetään täydentävä valmennuskoulutus. Lisätietoa järjestettävistä valmennuksista: fysiikka ja valmennus.

Disquitoksen valmentaja-avustus kyseisiin koulutuksiin on nyt haettavissa. Haemme siis henkilöä, joka on kiinnostunut valmentamaan tulevan parin vuoden aikana Disquitoksen uudelle tasolle. Kerro hakemuksessa, miten käytät valmennuskoulutuksessa saatavia oppeja Disquitoksen joukkueiden hyväksi. Voit kertoa myös, jos mielessäsi on jo tietty tavoite, jota varten haluat joukkuetta valmentaa. Ja tottakai, miksi juuri sinä!

Tuemme valittavan henkilön valmennuskoulutusmenoja 150€ tai 50€/valmennuskoulutus, jos kaikki kolme tulevaa valmennusta ei sovi aikatauluihin. Valittu henkilö sitoutuu omien resurssiensa puitteissa valmentamaan Disquitos joukkueita (naiset, miehet, seka). Olemme avoimia myös hakijoiden omille ehdotuksille. Valittava henkilö saa vapaat kädet suunnitella ja kasata ympärilleen toimivan kokoonpanon valmentamiselle.

Laita hakemus/lisätietoa: kaisariikkakorhonen@gmail.com viimeistään 5.9.2016. Valinnan tekee Disquitos Ry:n hallitus. Ilmoitamme valinnasta henkilökohtaisesti ja seuramme nettisivuilla.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Jotta kommentointi onnistuisi vain ihmisiltä eikä roboteilta, vastaa oheiseen kysymykseen ennen lähettämistä.

Oululainen liitokiekkoseura on nimeltään (di....s)?