Disquitos Jr. Laukaalla 19.1.2013

Disquitos Jr:n toinen turnausmatka kohti Laukaata alkoi lauantai-aamuna sankan lumisateen ryydittämänä. Pelaajia oli matkassa peräti 11, joista 4 teki tällä kertaa sisäsarja-debyyttinsä. Kaikki sarjapelaamisesta tällä kaudella kiinnostuneet taisivat olla paikalla, joten koko joukkue oli siis koossa! Muodostimme kaksi ketjua: puolustusketjuun Continue reading Disquitos Jr. Laukaalla 19.1.2013

Disquitosin naiset Up!-projektin treeneissä 15.12.2012

15. joulukuuta noin 40 innokkaan naisultimatistin joukko kokoontui Up!-projektin treenitapahtumaan Helsingissä. Oulua paikalla edusti kolme naista (Jonna, Suvi ja Anni). Joulukuinen harjoituspäivä oli projektin ensimmäinen. Päivän aikana keskityttiin fyysiseen harjoitteluun, mietittiin omia tavoitteita ja saatiin hyviä vinkkejä oikeanlaiseen treenaamiseen. Mikä Continue reading Disquitosin naiset Up!-projektin treeneissä 15.12.2012

Ultimaten Peruskurssi Syksy 2012

Disquitos ry järjestää yhdessä Oulun korkeakoululiikunnan kanssa Ultimaten peruskurssin 1.10.2012 alkaen. Kurssin hinta on 15 € sisältäen virallisen pelikiekon ja seuran jäsenyyden loppuvuodeksi. Tule ja tuo kaverisikin mukaan! Kurssi järjestetään maanantaisin Oulun Normaalikoulun ala-asteen salissa klo. 18.10-19.20. Kurssilla tarvitset normaalin Continue reading Ultimaten Peruskurssi Syksy 2012

Syksyn vuorot

Talvi tekee tuloa ja ennen kuin sisävuorot kunnolla pyörähtävät käyntiin, niin mennään poikkeusaikataululla. Ulkona pelataan seuraavasti ja treeneihin ovat kaikki tervetulleita. 10.9. klo. 18.00-19.30 Normaalikoulun ala-asteen* tekonurmi. 12.9. klo. 18.30-20.00 Heinäpään urheilukeskus tekonurmi. 17.9. klo. 18.00-19.30 Normaalikoulun ala-asteen* tekonurmi. 19.9. Continue reading Syksyn vuorot

Vielä Nuori?

Disquitosin Junioritoiminta käynnistyy NYT! Tule ensimmäisten joukossa tutustumaan lajiin. Junioreille (14-18 v) suunnattu lajiin tutustumistreeni järjestetään: 29.8.2012 keskiviikko klo. 20.15-21.30 Heinäpään kenttä 4 Disquitos – juniorit Artikkelikuva: Jani Rutanen (SM-Tour II -galleria)

SM-Tour III: Otso ja Viima voittoihin

Avoimen sarjassa Otso otti kauden kolmannen osaturnausvoiton puhtaalla pelillä.Toiseksi sijoittunut Team varmisti paikan 15.9. Helsingissä pelattavassa SM-finaalissa. Naisten sarjassa pelit menivät kärkijoukkueiden osalta ristiin ja keskinäisten ottelujen maalieron perusteella kärjen järjestykseksi muodostui: Viima (+4), Atletico (-1), UFO (-3). Viima ja Continue reading SM-Tour III: Otso ja Viima voittoihin