#MunLiike-kampanja toi ultimatekiekot kouluihin

Huhti-toukokuussa järjestettiin valtakunnallinen #MunLiike-kampanja, jonka tarkoituksena on lisätä yläkoululaisten aktiivisuutta koulupäivään ja vapaa-aikaan. Tänä vuonna kampanjaan pääsi mukaan lähes 150 koulua ympäri Suomea. Nuorten toiveesta välineenä oli frisbee, ja virallisia ultimatekiekkoja jaettiin kouluille isot kasat. Osa oppilaista koulutettiin välituntiliikuttajiksi, ja he itse suunnittelivat liikunnallisia tapahtumia koulupäivään.
MunLiike
Disquitos oli mukana kampanjassa ja kävimme opettamassa ultimatea liikuntatunneilla ja välituntiliikuttajille. Lähestyvän kesän lämmöstä ei ollut vielä tietoakaan ja välillä satoi, paistoi tai tuuli kovasti, mutta oppilaat olivat silti innoissaan heittelemässä ja pelaamassa. Yhden tunnin aikanakin kehitys oli huimaa!Kampanjan päätöspäivänä 8.5. vedimme heitto- ja kiinniottoharjoituksia Annin koululla. Oppituntien aikana monet ylä- ja alakoululaiset pääsivät tutustumaan pelivälineeseen ja välituntisin liikuntasalissa oli ruuhkaa kun kiekkoa heitettiin juoksuun tai yritettiin osua koripallokoreihin. Frisbee tarjosi kaikille haastetta ja onnistumisen kokemuksia.

Kiitokset lajiesittelyä pyytäneille kouluille ja mukana olleille oppilaille! Toivottavasti frisbeellä keksittiin kaikkea muutakin kivaa tekemistä myös muilla kampanjakouluilla. Kiitos #MunLiikkeeseen osallistuneille disquitoslaisille eli Annille, Gettenille, Jonnalle, Tapiolle, Tuomakselle ja Antille!

Nyt nuorilla on mainio tilaisuus aloittaa hauska ja vauhdikas harrastus, sillä kesäkuun alussa pidetään ultimaten peruskurssi 14-17-vuotiaille:

Junnutreenit 2015 pieni
Spread the love

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Jotta kommentointi onnistuisi vain ihmisiltä eikä roboteilta, vastaa oheiseen kysymykseen ennen lähettämistä.

Oululainen liitokiekkoseura on nimeltään (di....s)?