Naisilla mahdollisuus päästä kokeilemaan ultimatea Oulussa

Disquitos järjestää ultimaten tutustumiskurssin naisille kahtena torstaina tammikuun 16. ja 23. päivänä. Kurssi pidetään Linnanmaan liikuntahallissa klo 16–17 välillä. Kaikki naiset taito- ja kuntotasoon katsomatta ovat tervetulleita tutustumaan vauhdikkaaseen joukkuelajiin.

Disquitos_pelikuvaUltimatea pelataan frisbeellä heittämällä sitä joukkuetovereille. Frisbeen kanssa ei saa liikkua, jonka vuoksi muita pelikavereita todellakin tarvitaan. Maali Ultimatessa tehdään syöttämällä frisbee joukkuekaverille maalialueella. Ultimate onkin todellinen joukkuelaji.

tour2_2012Ainutlaatuisen Ultimatesta tekee spirit of the game, mikä tarkoittaa, että pelaajat itse ovat tuomareita. Mikäli pelaajat eivät pääse sopuun pelin aikana tapahtuneesta virheestä, palautetaan frisbee virhettä edeltäneeseen tilanteeseen, josta peliä jatketaan niin kuin virhettä ei olisi tapahtunut. Ultimate ei myöskään ole kontaktilaji, vaan jokaisen pelaajan oikeutta heittää ja ottaa kiinni frisbeetä kunnioitetaan.

Tutustumiskurssin jälkeen kurssille osallistuneilla naisilla on mahdollista jatkaa harrastamista maanantain ja sunnuntain avoimilla pelivuoroilla. Jos todella kiinnostuit ja innostuit ultimatesta, kurssin jälkeen voi tulla Disquitoksen naisten joukkueen kilpailutoimintaan tähtääviin treeneihin Ouluhallille. Naisten joukkueen tavoitteena on haastaa tulevana kesänä Suomen muut ultimatejoukkueet ennakkoluulottomalla pelillä (ja mahdollisesti uusin pelaajin höystettynä).

Lisätietoa kurssista ja ultimatesta:

Kaisa Korhonen,
kaisariikkakorhonen@gmail.com,
puh. 0442714218

Spread the love

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Jotta kommentointi onnistuisi vain ihmisiltä eikä roboteilta, vastaa oheiseen kysymykseen ennen lähettämistä.

Oululainen liitokiekkoseura on nimeltään (di....s)?