Disquitosin talvikauden avaus avoimessa sarjassa

Halliultimaten Suomen Mestaruudesta pelataan tänä vuonna uudistetulla formaatilla, jossa joukkueet on jaettu tasolohkoihin. Talven aikana pelataan kolme pelikierrosta. Jokaisella kierroksella pelataan 4-6 ottelua ja kierroksen jälkeen joukkue voi nousta seuraavaan tasolohkoon tai pudota alemmalle tasolle. Joukkueet keräävät sijoituksen mukaisesti sarjapisteitä ja kauden aikana eniten pisteitä keränneet joukkueet kohtaavat SM-finaalissa.

Laukaa_2013
Markku toimitsemassa WWW-Otso2 peliä.

Ensimmäisen kierroksen turnausviikonloppu pelattiin Laukaassa. Turnausisäntänä toimi Jyväskylän Sleep Walkers (JSW), jolle iso kiitos turnausjärjestelyistä, toimitsemisesta ja kahveista. Sekä onnittelut hyvästä menestyksestä C-tasolla.

Disquitos oli edellisen kauden menestyksen mukaan sijoitettu tasolohkoon B, jossa pelataan sijoista 6.-10. Muut joukkueet samassa lohkossa olivat Otso 2 (Espoo), LeKi (Lempäälä), WWW (Vaasa) ja Team (Helsinki). Valitettavasti Team joutui loukkaantumisesta johtuen viime hetkellä perumaan osallistumisen turnaukseen ja näin ollen peliviikonloppu kutistui kolmeen otteluun ja varmaan jatkopaikkaan B-tasolla sillä vain huonoin joukkue tippuu tasoa alemmas. Taisteltavana oli kuitenkin paikka auringossa eli lohkovoittajan nousu ylimmälle sarjatasolle.

Laukassa Disquitosia edusti: Ari, Kari, Markku, Matti, Pekka, Timo ja Tuomas. Matti oli ensimmäistä kertaa ykkösjoukkueen mukana talvisarjan peleissä.

Disquitos – WWW 15 – 5

Vaasalaiset olivat lähteneet matkaan nuorella joukkueella ja vain kuudella pelaajalla. Pääsimme ottelussa selkeään johtoon vastustajan alun haparoinnin jälkeen, eikä vastustaja oikein koko pelin aikana syttyneet taistelemaan voitosta. Selkeä voitto meille ja pystyimme säästelemään jalkoja tuleviin peleihin.

Ottelun kulku

Disquitos – Otso 2 15 – 7

Päivän toinen peli oli ennakkoon kovaksi vastustajaksi tiedettyä, hallitsevan Suomen Mestarin, kakkosjoukkuetta vastaan. Emme kuitenkaan olleet valmiit tähän peliin. Vastustajan puolustaessa kovaa alkoi kiekko polttaan kädessä. Ensimmäiset kolme ratkaisuheittoa olivat kaikki sekä huonoja että väärään paikkaan ja aikaan heitettyjä. Vastustaja rangaisi välittömästi ja meni 4-0 johtoon.

Joukkueen peli ei lähtenyt koko aikana käyntiin toivotulla tavalla. Hyökkäys oli haparoivaa ja paikkapuolustus ei tuottanut toivottua tulosta. Lienekkö syynä syksyn saliajan puutteesta johtunut löysä treenaus vai vastustajan alussa saama henkinen yliote, mutta tällä kertaa ei pystytty näyttämään parasta osaamista. Tuloksena pelitapahtumiin nähden oikeutettu selkeä tappio.

Ottelun kulku

Disquitos – LeKi 14 -15

Team:in jäätyä pois kisoista, sunnuntain ainoa peli oli LeKi:ä vastaan aamulla yhdeksältä. Pienen laskelmavirheen takia selvisimme mökiltä pelikentälle vasta 15 minuuttia ennen ottelun alkua. Lämmittelyt jäivät lyhyeksi, mutta ottelun alettua menimme heti 2-0 johtoon, joten kyllä jatkossakin voi harkita 10 minuutin lämmittelyjä.

Vastustaja tosin tuli heti tasoihin, vaikka tilanteessa 2-0 saimme parikin paikkaa lisätä johtoa. Loppuajasta mentiinkin vuoropistein puoliaikaan asti ja vähän sen jälkeenkin. LeKi onnistui ensimmäisen kerran kaventamaan meidän etumatkaa tilanteeseen 10-10.

Saimme kuitenkin pidettyä hyökkäysedun ja tilanteessa 14-14 ottelun ratkaisevaan pisteeseen lähdettiin meidän hyökkäyksellä. Se sujuikin hyvin ja ratkaisuheitto oli hyvä, mutta harmittavasti Timo teki kiinniotossa ensimmäisen pudotuksen koko viikonloppuna. Sattuuhan sitä. Vastustajan saatua kiekon heidän ratkaisu oli rohkea skuba, joka vain pienellä marginaalilla jäi kiinniottajan näppeihin ennen meidän puolustajaa. Trilleri sai siis ansaitsemansa päätöksen vaikkakin meidän näkökulmasta väärä joukkue voitti.

Ottelun kulku

Kokonaisuudessaan ensimmäinen pelikierros jätti vähän vaisun kuvan. Teamin poisjäänti oli pettymys ja WWW:n odotettiin olevan kovempi vastus, jota se varmasti seuraavalla kierroksella onkin. Toivottavasti joulusta huolimatta saadaan treenattua kovaa seuraavaa kierrosta varten, sillä puhtaalla pelillä lohkoon noussut UFBG tulee varmasti jatkamaan hyviä otteita B-tasolla ja A-tasolta pudonnut Terror tulee olemaan vaikea vastustaja.

Spread the love

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Jotta kommentointi onnistuisi vain ihmisiltä eikä roboteilta, vastaa oheiseen kysymykseen ennen lähettämistä.

Oululainen liitokiekkoseura on nimeltään (di....s)?