Kaupunnisarjan Finaaliottelu

disquitos_paita_1Kaupunnisarjan viimeinen ja ratkaiseva osaottelu pelattiin lauantaina 12.10.2013. Tällä kertaa pelipaikkana oli uuden Oulun eteläisimpään kolkkaan kuuluva entinen Oulunsalon kunta, jota nykyisin kait pitäisi kutsua Oulun kapunginosaksi.

Kertauksena vielä kaikille että Kaupunnisarjassa mittelee vastakkain Oulujoen etelä- ja pohjoispuolella asustelevista ultimaten pelaajista koostetut joukkueet eli yksinkertaisesti Etelä vastaan Pohjoinen.

Eteläinen sijainti ei auttanut Etelän joukkuetta saamaan kaikkea osaamista kentälle, vaan valitettavan moni pelaaja oli joko sairaana tai muuten estynyt osallistumasta. Pohjoisen joukkueen etuviivalle oli sen sijaan tungosta, jopa niin paljon että etelä sai salaa neuvoteltua yhden pohjoisen pelaajan loikkamaan etelän riveihin.

Ottelun ensimmäinen puoliaika alkoi pohjoisen vahvalla puolustuksella. Kylmä kiekko tuulisessa säässä tuotti muutaman helpon pudotuksen lähellä omaa maalia, joista pohjoinen rangaisi armotta. Pohjoinen vaihtoi lähes joka pisteeseen puolustustaktiikkaa, joihin etelän joukkue ei kerinnyt aina reakoida. Ensimmäinen puoliaika pohjoiselle 9-4 lukemin.

Toisella puoliajalla Etelä sai paremmin pelin kulkemaan ja pääsi omalla puolustuksellaan vuorostaan luomaan painetta pohjoisen hyökkäykseen. Tuloksena pari katkomaalia, joista osattiin iloita, vaikkakin kokonaisuudessa Pohjoinen tuuletteli tälläkin puoliajalla enemmän maaleja.

Pohjoinen voitti ottelun lopulta numeroin 17-10. Pohjoisen pelaajista esille voi nostaa Lauri Raittilan, joka taisi tehdä yhden ottelun henkilökohtaisen piste-ennätyksensä 2+3 pistettä. Kunniamaininta Etelän puolella menee Juha Hanhisuannolle hyvästä pelistä ja kovasta taistelusta.

Yhteisposeeraus pelien jälkeen.
Yhteisposeeraus pelien jälkeen. Kaupunnisarjassa kaikki ovat voittajia.

Talavi tullee ja Ultimaten ulkokausi on paketissa. Syystalven vakiovuorot sekä muut treenit löydät treeniajat -osiosta.

Kaikki lajista kiinnostuneet ovat tervetulleita kokeilemaan pelaamista aloittelijavuorolle.

Teksti: Kari Tolonen
Kuva: Pekka Kauhanen

Spread the love

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Jotta kommentointi onnistuisi vain ihmisiltä eikä roboteilta, vastaa oheiseen kysymykseen ennen lähettämistä.

Oululainen liitokiekkoseura on nimeltään (di....s)?