Disquitos Jr Iittalassa 1.12.2012.

Disquitosin avoimessa sarjassa pelaava kakkosjoukkue Disquitos Jr (Jämäryhmä joukkueen sisäisesti nimettynä) pelasi Iittalassa ensimmäiset sarjapelinsä C-sarjassa.  Mukana oli kuusi pelaajaa (Jari, Joska, Juha, Tapio, Tuomas ja Vesa) varustettuna yhteensä noin 4,5 vuoden pelikokemuksella.  Lähdimme matkaan siis pääosin oppimaan pelaamista ilman ”isojen poikien” apua ja hakemaan hyviä yksittäisiä suorituksia. Tavoitteena oli myöskin saada avauskuvio toimimaan kohtuullisella prosentilla ja opetella pelaamaan paikkaa, jos puolustamaan päästään. Edessä oli kaksi peliä huonosti junassa nukutun yön jälkeen ja pelien jälkeen taas junaan kohti kotia. Ultimate-pelaajan arkea parhaimmillaan.

Lauantai kello 10:00 CaUnt – Disquitos Jr 15-2

Disquitos Jr kokoontui Iittalan rautatie-”asemalla” noin kello 08:00. S-marketin aulassa pidetyn tiimipalaverin jälkeen suuntasimme pelipaikalle klo 9 ja aloitimme lämmittelyn. Ottelun vastustajasta ei ollut paljon tietoa etukäteen, muuta kuin että Tampereeltahan ne taitaa olla. Lämmittelyä aloitellessa näytti vielä hyvältä kun vastustajaltakin ilmestyi vain viisi pelaajaa kentälle… kunnes se toinen viisikko tuli pukukopista.

Arvonnasta tuli kapteenille heti kauden avausvoitto, mutta siihen ne tuuletukset saikin sitten jättää. Ensimmäinen peli oli meiltä sopeutumista oikeisiin peleihin niin hyökkääjien kuin raksojenkin osalta. Dumppipeli alkoi muistumaan eräänkin vasenkätisen raksan mieleen vasta viimeisten pisteiden aikana eikä niitä pisteitä meidän joukkueen sarakkeeseen kertynytkään lopulta kuin kaksi. Peli siis päättyi 15-2 ja aikaa käytettiin alle puoli tuntia. Ihan viimeisissä pisteissä kuitenkin saimme peliä kulkemaan jo hiukan paremmin pelaajalta toiselle. Kiekkovarmuus ei vain vielä ole sillä tasolla, että saisimme luotettavasti vietyä kiekkoa eteenpäin.

Lauantai kello 16:00 Disquitos Jr – Salko 2.0 4-15

Toisen pelin vastustajan tunsimme jo osittain entuudestaan, sillä olimme Laukaan harjoitusturnauksessa hävinneet heille 13-6. Tavoitteena oli saada samanlainen tuntuma peliin, kuin mitä joissakin viimeisissä pisteissä edellisessä pelissä oli ollut. Salko teki ensimmäisen pisteen, mutta seuraavat kaksi tulivatkin Disquitos Jr:lle ja ensimmäinen johto sarjaottelussa oli tosiasia! Pyristelimme vielä 3-3 tilanteeseen, mutta sen jälkeen tasoero alkoi todenteolla näkyä ja Salko meni menojaan tehden 11 maalia putkeen. Peli oli kuitenkin kauttaaltaan paremman tuntuista ainakin kentältä koettuna ja kiekko kiersi mallikkaasti mieheltä toiselle. Ottelun pisteetkin jakaantuivat tasaisesti koko joukkueen kesken.

Kummassakin pelissä tuli melko paljon kiekonpudotuksia, mikä on pelaajien kokemukseen suhteutettuna ymmärrettävää sekä raksojen puolelta hiukan arveluttavia päätöksiä (joka hakuun ei olisi ihan pakko heittää…). Myöskin puolustuspelin kovuus verrattuna normitreeneihin kävi selväksi (esim. kuinka lujaa pitää juosta vastaanhaku, ettei puolustaja tule viime hetkellä ohi). Seuraavissa sarjapeleissä ollaan taas asteen verran kokeneempia.

Ai niin, se kaikkein tärkein, eli joukkueen sisäinen pistepörssi löytyy täältä: http://www.ultimate.fi/pelikone/?view=scorestatus&team=1654

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Jotta kommentointi onnistuisi vain ihmisiltä eikä roboteilta, vastaa oheiseen kysymykseen ennen lähettämistä.

Oululainen liitokiekkoseura on nimeltään (di....s)?