Disquitos Avoin – Hallisarjan avaus Iittalassa 1.-2.12.2012

Disquitosin avoimen sarjan joukkue avasi SM-hallisarjan menneenä viikonloppuna Iittalassa. Edellisen vuoden sijoituksen (yhdeksäs) perusteella Disquitos aloitti pelinsä B-sarjatasolla, jota voi verrata 1.-divisioonaan. Kauden tavoitteena on päästä pelaamaan SM-playoffseihin.

Iittalan peliviikonloppuna oli luvassa 4 peliä. Ennakkospekulaatioissa kovimmiksi vastustajaksi oli arvioitu LeKi Lempäälästä ja Vantaan UFBG. Kaksi muuta joukkuetta Jyväskylän JSW ja Vaasan WWW oli kohdattu pari viikkoa sitten pelatussa harjoitusturnauksessa. Tuloksena harjoitusturnauksesta oli voitot molemmista joukkueista.

Disquitos – LeKi 15 – 9

Tuomas Talus vie Disquitosin 2-0 johtoon Ari Siitosen syötöstä.

Kauden ensimmäinen peli on aina vaikea, mutta hyvällä valmistautumisella saimme hyvän alun peliin. Tavoitteena oli puolustaa kovaa ja viedä omat hyökkäykset varmasti maaliin. Puolustus onnistuikin erinomaisesti ja pelin alkuun teimme neljällä katkomaalilla tilanteeksi 4-0. Tämän jälkeen pystyimme keskittymään omien hyökkäysten varmaan viimeistelyyn, mikä nyt ei ihan onnistunut suunnitelmien mukaan mutta hyökkäyksessä tapahtuneet kiekon menetykset saimme kuitenkin paikattua samassa pisteessä. Tuloksena ainoastaan yhden hyökkäyspisteen menetys vastustajalle.

Pelin kulku

Disquitos – WWW 12 – 15

Pelipaikalla selvisi että päivän kovin peli ei ollutkaan LeKi:ä vastaan, sillä Vaasan WWW-joukkue voitti LeK:in lukemin 15 – 12. Vaasalaiset olivat saaneet pari hyvää vahvistusta talvisarjan väliin jättäneestä Sipoon joukkueesta. Vaasalaisten tulevaisuuden lupausten lisäksi mukana joukkueessa oli sekä heittovarmuutta että taktista osaamista juniori maajoukkueen valmennuspäällikön Pasi Roimelan muodossa.

Tilanne 0,05 sekuntia ennen Callahan-maalia.

Disquitos sai otteluun hyvän alun ja pääsi kahdella katkomaalilla 2-0 johtoasemaan. Seuraavankin pisteeseen katkoja tuli vielä 2 kappaletta, mutta maali jäi tulematta. Vahvan alun jälkeen päästimme WWW mukaan peliin henkilökohtaisten virheiden kautta. Otteluun valmistautuminen ei siis kaikilta osin onnistunut. Tiukasta puolustuksesta huolimatta vaasalaiset tekivät hyökkäyksessä vähän virheitä.

Pääsimme vielä mukaan peliin Tuomaksen Callahan-maalin ansiosta ja tasoitimme seuraavassa pisteessä tilanteeseen 10-10. Loppupelin kiekon menetykset menivätkin vaasalaisten hyväksi 1-3 ja lopputulokseksi muodostui katkera 12-15 tappio. Hyvälle joukkueelle hävittiin ja omaan hyökkäyspeliin jäi paljon parannettavaa tuleviin peleihin.

Pelin kulku

Disquitos – UFBG 15 – 7

Sunnuntain ensimmäinen peli oli UFBG:tä vastaan. Vantaalaiset avasivat kautensa meitä vastaan, joka näkyi heidän pelissä. Ensimmäinen puoliaika selkeästi 8-3 meille, joten toinen puoliaika voitiin ottaa rennommin. Vastustaja saikin parannettua omaa peliä, mutta missään vaiheessa ei meillä ollut vaikeuksia pitää johtoasemaa. Pelin kaksi kääntömaalia hyökkäystä vastaan antoivat kuitenkin miettimisen aihetta hyökkäyskentän miehistön vaihdosten toimivuudesta.

Pelin kulku

Toisen puoliajan ensimmäisen maalin tekee Ville Antila ja Markku Kulmunki syöttää.

Disquitos – JSW 15 – 5

Tuttu vastustaja Jyväskylästä ei onnistunut yllättämään meitä, vaikka turnauksen rasitus alkoi jo näkymään pelaajissa. Jyväskylän pelitapa oli tuttu ja puolustus toimi. Ihan kiva saada helpompi peli loppuun.

Pelin kulku

Hallisarjan avauksesta tuloksena siis 3 voittoa ja 1 tappio. Ei täydellinen saldo, mutta kauden tavoitetta ei vielä tarvitse haudata. Hallisarja jatkuu meidän osalta 20.1.2013 Laukaassa, jolloin luvassa on kaksi varmasti tiukkaa ottelua.

Sarjatilanne ja joukkueen sisäinen pistepörssi ensimmäisen turnauksen jälkeen löytyvät Ultimate Pelikoneesta.

Loppuringissä WWW:n pelaajien kanssa.
Spread the love

2 Replies to “Disquitos Avoin – Hallisarjan avaus Iittalassa 1.-2.12.2012”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Jotta kommentointi onnistuisi vain ihmisiltä eikä roboteilta, vastaa oheiseen kysymykseen ennen lähettämistä.

Oululainen liitokiekkoseura on nimeltään (di....s)?