Disquitos avoimen hallisarjan kymmenes

Disquitoksen avoimen joukkue päätti kauden menneenä viikonloppuna pelatuissa pudotuspeleissä sijoista 9.-12.

Disquitos – FreezeBees 15 – 10

Lasse Oulun NSUT joukkueessa vuonna 2002.
Lasse Oulun NSUT joukkueessa vuonna 2002.

4 joukkueen pudotuspelien ensimmäisen ottelun vastustaja Tampereen FreezeBees -joukkueen. FreezeBees oli pelannut hienon nousujohtoisen kauden aloitettuaan pelit C-sarjasta. Joukkueen riveissä pelasi myös Disquitosin perustajajäsen, legendaarinen Lasse Räisänen.

Ottelun alku oli tiukka, vaikkakin saimme ensimmäisen puolustuspisteen vietyä katkomaalilla. Tilanteessa 5-4 puolustuskenttä taisteli pari katomaalia, mutta vastustaja onnistui myös tekemään katkomaalin joten puoliajalle mentiin meidän tiukassa 8-6 johdossa. Toinen puoliaika lähti meidän kannalta hyvin käyntiin ja rankaisimme välittömästi vastustajan kiekonmenetyksistä. Tilanteessa 14-8 oli jo vara ottaa vähän rennommin: tuloksena 3 tiputusta maaliheitosta ja vastustajalle 2 maalia. Ratkaiseva 15-10 maali olisi myös ollut kentässä, jos Miikka ei olisi hienolla dyykillä kompensoinut huonoa heittoa.

Voitetun pelin ansioista seuraava ottelu oli sijoista 9.-10.

Pelin kulku

Disquitos – Otso 2 13 – 14

Sijoitusotteluun tuli vastustajaksi tänäkin vuonna SM-finaaleissa pelaavan Otson kakkosjoukkue. Pelasimme heitä vastaan jo alkusarjassa voittaen ottelun 15 – 10 lukemin. Tällä kertaa ottelusta muodostui äärimmäisen tiukka, jonka vastustaja vei lopulta nimiinsä.

Ottelu lähti taas käyntiin meidän katkomaalilla ja hankimme pienen kaulan aina tilanteeseen 6-4. Sitten syystä tai toisesta (kun ei ole ottelusta videota, niin ei voi näin jälkikäteen nimetä syyllistä) menemään vastustajalle. Puoliajan jälkeen 2 maalin johtoasema oli kääntynyt 2 maalin takaa-ajoksi. Saimme vielä kirittyä peliä 13-13 tilanteeseen, mutta vastustaja hoiti viimeisen hyökkäysvuoron maltilla ja vei ottelun yhden maalin erolla.

Pelin kulku

Tiukkojen otteluiden jälkeen päädyimme siis sijalle 10. Vaikka tämä on joukkueen historian toisiksi paras suoritus (viime kaudella 9.) ja kaudessa oli paljon hyvää, niin sijoitus on silti pettymys. Tavoitteena oli parantaa viime kauden sijoitusta ja päästä pelaamaan SM-pudotuspeleihin.

Talvikausi on nyt avoimen ”ykkösjoukkueen” osalta ohi ja treenaaminen kesäkauteen alkaa. Disquitosin muut joukkueet pelaavat vielä omat sijoituspelit tulevana viikonloppuna Espoossa ja Tampereella.

Spread the love

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Jotta kommentointi onnistuisi vain ihmisiltä eikä roboteilta, vastaa oheiseen kysymykseen ennen lähettämistä.

Oululainen liitokiekkoseura on nimeltään (di....s)?