Opiskelijoiden ultimaten Suomen mestaruuskilpailut Tampereella 8.-9.4.2017

Sisällysluettelo

Johdanto

Tässä turnausraportissa tulen käsittelemään tapahtumat, jotka johtivat Oulun joukkueen sijoittumiseen neljänneksi ultimaten opiskelijoiden Suomen mestaruuskilpailuissa Tampereen betonilähiössä, Herwoodissa. Fat Ladyn tanssilattialla Oulu tähtäsi korkeimmalle palkintopallille ja sen se myös saavutti. Selkeyden vuoksi olen järjestänyt tapahtumat kronologiseen järjestykseen. Pelaamassa olivat Kaisa Ala-Nikkola, Joonas Hepola, Vesa Leskinen, Tapio Moilanen, Saara Antell, Sini Kiprianoff, Timo Suutari, Ari Väliheikki ja sunnuntain yllättäjä Juha Santtila.

Perjantai

Matkaan lähdettiin hovikuskimme Joonaksen tilaihmeellä, muistaakseni Fordilla (väri oli ainakin kultaan vivahtava). Suksiboksi katolla kiidettiin ympäri Oulua keräämässä kyytiin Oulun ultimateopiskelijoiden kerma. Kun kaikki viisi pelaajaa oli saatu mahdutettua Fordin pehmeille penkeille ja kaksi takaluukun ei niin pehmeälle lattialle käännettiin Fordin nokka kohti Tamperetta. Jyväskylän parhaimmat pizzat syötiin tietenkin pizzeria Bestissä ja sieltä matka jatkui mahat täynnä ja auton lokasuojat maata laahaten. Tampereelle saavuttiin epäilyksistä huolimatta kaikki auton osat tallessa.

Lauantain pelit

Ari saapui joukkoomme lauantaiaamuna. Oulun pelit alkoivat lauantaina vasta klo: 12:45 jolloin vastassa oli aloittelijoista koostuva TT-Lettu. Peli päättyi 6-15 Oululle ja toimi sopivana herättelynä seuraavaan peliin FreezeBeesin ykköstä vastaan. FreezeBees oli Oulun nousujohteisista otteista huolimatta parempi, vieden voiton 15-8. Päivän kolmas peli oli oikea trilleri! FreezeBeesin kakkosjoukkuetta vastaan pelattu peli eteni tasaisesti Oulun johdossa puoliajalle asti. Sitten tapahtui pieni suvantovaihe ja lopulta oltiin tilanteessa 11-11. Oulu onnistui katkaisemaan FreezeBeesin hyökkäyksen ja peli päättyi allekirjoittaneen mielenkiintoiseen upsi-ratkaisuun joka pohjautui kovaan luottoon Timo-VilleHerskanaattorin kiinniottotaidoista. Ottelu päättyi Oulun 12-11 voittoon! Viimeinen peli Vaasan WWW:tä vastaan ei sujunut yhtä mallikkaasti, liekö syynä väsyneet sielut, ja se päättyi Vaasan ylivoimaiseen voittoon 15-5. Seuraavana vuorossa olisi jatkopelit hedelmähotellissa sekä Lihavan Naisen tanssilattialla.

Lauantain jatkopelit

Kuuleman mukaan jatkopelit alkoivat Hovikuskin 24 v***n tulisella siivellä ja jatkuivat yhteisen taikajuomapullon ja korttipelin voimin. Biletäydennystä oltiin saatu jopa Helsingistä asti! Illan aikana todistettiin myös ihme, kun Santtila aka Taistelu-Santsa ilmestyi kuin tyhjästä bilepaikkaan harjoittelemaan twerkkaustaitojaan. Näitä opittuja taitoja osattiinkin mallikkaasti hyödyntää heti sunnuntain aamupelissä. Santtila oli mukava täydennys ultimaattisten bilettäjien joukkoon, sillä Lihavaan Leidiin ei lopulta löytänyt paikalle kuin Oulu, Vaasa ja yksi TT-Lettulainen.

Sunnuntai ja pronssiottelu

Ensimmäinen peli TT-Lättyä eli Tampereen teknillisen yliopiston ykkösjoukkuetta vastaan oli vain merkityksetöntä lämmittelyä pronssiottelua varten. Peli päättyi 15-7 Lätylle. Allekirjoittaneen nivunen ei kestänyt sunnuntain pelejä, mutta tilalle asettui kovaakin kovempi Santtila. Tarina ei kerro rikkoutuiko nivunen lauantain peleissä vai menikö se rikki yöllä suoritetuista ammattimaisiksikin kutsutuista tanssiliikkeistä. Pronssiottelu pelattiin niin ikään Lättyä vastaan. Peli oli aamun peliä selvästi tasaisempaa ja näyttäviä suorituksia nähtiin
puolin ja toisin. TT-Lätty oli kuitenkin toistamiseen Oulua vahvempi ja voitti pronssin lukemin 13-9.

Taistelu-Santsa liekeissä.
Pronssipelin loppurinki.

Pohdinta

Kokonaisuutena turnaus oli pelkkää priimaa. Tasokkaat ottelut niin pelikentällä kuin tanssilattiallakin takasivat onnistumisen kokemukset jokaiselle pelaajalle. Mielisairaalan rannekkeeksikin kutsuttu VIP-ranneke tarjosi osanottajille opiskelijabudjettiin sopivan nesteytyksen josta huolimatta sunnuntain pelien jälkeen kaikkien kasvoilla loisti väsynyt irvistys. Kotimatka alkoi kliseisesti sanottuna väsyneesti mutta onnellisesti Fordin takaluukun likaisesta ikkunasta Audimiehen ohitusyrityksiä tuijotellen.

Kiitos TT-Lätylle turnauksen järjestelyistä ja onnittelut tuoreelle Suomen mestarille, Waasan WetoWoimalle!

Hovikuski testaamassa takaluukun tilavuutta.

Teksti: Kaisa Ala-Nikkola

Spread the love

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Jotta kommentointi onnistuisi vain ihmisiltä eikä roboteilta, vastaa oheiseen kysymykseen ennen lähettämistä.

Oululainen liitokiekkoseura on nimeltään (di....s)?