Hallitour 2: Disquitos-naiset kohti historian parasta talvisarjan tulosta!

Hallitour 2, Naisten B-sarja, 21.-22.1.2017, Latokartanon liikuntahalli

Joukkueessa pelasivat Ansku, Getten, JonnaH, JonnaM, KaisaK, Meija, Miisa, Saara ja Tiia, sekä lisäapua sivurajan tuntumasta antanut Tuuli.

Disquitos – Atletico2 13 – 11

C-sarjasta noussut Atletico2 joukkue tiedettiin tiukaksi vastukseksi, jolta löytyy tiukkoihin tilanteisiin ratkaisijoita. Match upit katsottiin kuntoon ja lähdettiin pelaamaan hyvää peruspeliä. Pelimme Atletico2:sta vastaan antoikin hyviä osviittoja siitä, että joukkueemme oli päättänyt arvostaa kiekkoa tässä turnauksessa. Ensimmäisellä tourilla maalin lähellä pelaaminen aiheutti hieman kiekon polttelua käsissä. Nyt teimme järkeviä heittoratkaisuja, sekä tyhjäsimme tilaa onnistuneesti oman haun jälkeen toiselle hakijalle. Puoliajalle menimme johtoasemassa 8-5. Toisella puoliajalla onnistuimme pitämään kokoajan johtoasemamme. Peliaika päättyi kesken pisteen, pistetilanteen ollessa 12-10. Atletico2 pääsi kaventamaan tilanteen 12-11 lukemiin. Näin ollen pelin uudeksi pistekatoksi määriteltiin johtava +1 eli 13 pistettä. Päätimme, että viemme omalla hyökkäysvuorolla pelin kotiin ja näin teimme. Peli päättyi tiukan taistelun tuloksena lukemiin 13-11.

Pelin kulku: http://www.ultimate.fi/pelikone/?view=gameplay&game=7665

Disquitos Helsinki Ultimate2 15 – 8

Meiltä peli Helsinki Ultimate2:sta vastaan oli hyvää peruspeliä. Pelin alku oli tasainen aina 2-2 tilanteeseen asti, jonka jälkeen Jonna H:n hieno neljän maalin putki siivitti meidän 6-2 johtoasemaan. Puoliajalle siirryimme meille suosiollisissa lukemissa 8-3. Helsinki Ultimate2 oli selvästi pitänyt puoliajalla hyvät puheet, sillä he tulivat hyvällä peli-ilmeellä toiselle puoliajalle. Töitä saimme tehdä puolin ja toisin. Peli päättyi kuitenkin selkein lukemiin 15-8.

Pelin kulku: http://www.ultimate.fi/pelikone/?view=gameplay&game=7667

Terror – Disquitos 12 – 13

Sunnuntaiaamun ensimmäinen peli oli Turun joukkuetta vastaan, joka myös oli noussut C-sarjasta. Tiesimme joukkueen kovaksi vastukseksi kaikin puolin. Henkisellä puolella olimme kuitenkin valmiita tähän peliin. Aivan kuten lauantain peleissäkin, kaikista pelaajista huokui luottamus itseen ja muihin. Luottamus näkyi hyvinä ratkaisuina kentällä ja kiekkoa arvostettiin. Pelin alku eteni aika tasaisissa tunnelmissa, mutta johtavaan asemaan pääsimme ensimmäistä kertaa vasta tilanteessa 5-6. Pari maalia Terrorille sekä yksi meille, ja puoliajalle menimme meidän johtaessa 7-8. Toisella puoliajalla emme päästäneet Terroria missään vaiheessa johtoon ja toinen puoliajalla teimme yhtä monta maalia. Tämä peli, jos mikä osoittaa, että jokainen maali on tärkeä. Peliaika loppui kesken pisteen, joka päättyi meidän johtavaan asemaan 10-12. Pelin uudeksi pistekatoksi määräytyi taas johtava + 1 eli 13 pistettä. Tiukoissa tilanteissa myös puolustus kovenee, jolloin kiekon polttelu käsissä voi kääntää pelin vastustajalle. Jouduimme harjoittelemaan maalin tekoa muutamaan otteeseen. Muutaman Terrorin tekemän maalin jälkeen pelin lopputulos kuitenkin meille lukemin 12-13. Peli oli kokonaisuudessaan hienoa harjoitusta viedä voitto painetilanteessa!

Pelin kulku: http://www.ultimate.fi/pelikone/?view=gameplay&game=7666

SOS – Disquitos 15 – 10

Viimeinen vastus oli B-sarjan rakas ja pitkäaikainen kilpakumppanimme SOS, joka aina laittaa meidät venymään taitojemme äärirajoille tasaisella rosterillaan. Olimme pelanneet pelillisesti ihan huikean viikonlopun ja tiesimme tämän pelin olevan haastava. Jokaisen olisi pitänyt voida venyä vielä kertaalleen, että olisimme pelin vieneet nimiimme. Pelillisesti kova viikonloppu, sekä tiukat kotiin päin viedyt väännöt alkoivat näkyä heittoratkaisuissa, jotka jouduimme laittamaan vielä vähän enemmän hakijan eteen, jotta vastustaja ei olisi päässyt väliin. Vaikka alku näyttikin lupaavalta aina tilanteeseen 3-3 asti, jolloin otimme aikalisän. Emme kuitenkaan onnistuneet edes aikalisän avulla katkaista tilanteesta 1-3 syntynyttä SOS:n hienoa viiden (!) maalin katkomaaliputkea, joka siivitti SOS:n 7-3 johtoasemaan. Vaikka yritimme kaikkemme, emme saaneet kurottua ensimmäisellä puoliajalla syntynyttä välimatkaa umpeen. Peli päättyi lukemiin 15-10. Ansiokas voitto SOS:lle, joka nousi B-sarjan voittajana A-sarjaan.

Pelin kulku: http://www.ultimate.fi/pelikone/?view=gameplay&game=7664

Disquitoksen pistepörssin kärkisija meni tällä kertaa jakoon JonnaM:n ja KaisaK:n kesken. Pistepörssi.

Kaikki joukkueen pelaajat pelasivat ihan huikean viikonlopun venyen hienoihin yksilösuorituksiin, sekä vielä hienompaan joukkuepelaamiseen. Pukuhuoneen yksi toistuva puheenaihe oli, että nyt on jokin loksahtanut kohdilleen. Peruspeli oli varmaa, jokainen luotti itseensä ja joukkuekavereihinsa. Heittoratkaisut olivat hyviä ja kiekkoa arvostettiin.

Alhaalle on koottu opit ja kopit Helsingistä, jotka ainakin vaikuttivat hienoon menestykseen.

Ennen peliä
-Joukkueen roolit olivat hyvin selvillä. Pelipäivänä jokaisella oli selkeä tehtävä; vastuuta oli jaettu niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Keskittyminen olennaiseen parani.
-Lämmittelyt ja puheet aloitettiin ajoissa. Kaikki olivat sovittuun aikaan paikalla.
-Pelitaktiset asiat, tavoitteet ja roolitus käytiin läpi ennen peliä
-Tehtiin monipuolinen lämmittely ja heitot& drilli

Pelin aikana
-Jokaisella oli henkilökohtainen vastuu pitää pää pelissä mukana
-Pelitilanteisiin reagoitiin välittömästi joko aikalisällä, eriloiskentällisellä tai penkin puheilla.
-Penkki antoi neuvoja puolustuksessa
-Hyviä suorituksia kannustettiin, joukkuetta tsempattiin
-Satunnaiset töppäykset mietittiin vaihdossa ja sitten jatkettiin puhtaalta pöydältä

Pelin jälkeen
-Purettiin yhdessä ilot ja fiilikset
-Hyvät suoritukset joukkueena ja kehityksen paikat käytiin läpi
-Nollattiin tilanne ja otettiin selkeä fokus kohti uutta peliä

Kaiken kaikkiaan joukkueesta huokui itsevarmuus ja tekemisen meininki. Siinä kaikilla oli hyvä näyttää kyntensä ja viedä Disquitos-naiset kohti historian parasta talvisarjan tulosta!

-teksti JonnaM ja Tuuli

Spread the love

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Jotta kommentointi onnistuisi vain ihmisiltä eikä roboteilta, vastaa oheiseen kysymykseen ennen lähettämistä.

Oululainen liitokiekkoseura on nimeltään (di....s)?