Kaupunnisarja 2014 osa 1

Helteisenä sunnuntai-iltana pelattiin ensimmäinen, kenties hieman epävirallinen, kaupunkisarjan ottelu. Lyhyellä varoitusajalla Hiirosen auringonpolttamalle kentälle ilmaantui 11 pelaajaa, joten saatiin 5vs.5-pelit. Joukkueet jaettiin perinteisesti Oulujoen etelä- ja pohjoispuolella asuviin. Kiistellyssä Toppilansaaressa asuvat Jonne ja Tuomas jaettiin viimeiseksi, Jonnen pysyessä Pohjoisessa ja Tuomaksen loikatessa Etelän riveihin.

Pohjoisessa pelasivat Timo (C), Joska, Lauri, VilleT, Hanna ja Jonne, Etelässä Tuomas (C), Matti, Niko, Juha ja Anni. Peliajaksi päätettiin 50 min/15 pistettä.

Pohjoinen aloitti hyökkäyksellä, mutta katkomaalien ansiosta Etelä karkasi 3-0 johtoon. Pohjoinen alkoi vähitellen saada hyökkäys- ja puolustuspeliään kuntoon ja aloitti kirimisen tasaisen hitaasti. Tilanteessa 7-5 Timo pääsi yllättämään Tuomaksen ja nappasi kiekon hänen käsiensä välistä tehden hienon Callahan-maalin! Puoliajalle mentiin kuitenkin Etelän komennossa 8-6.

Etelän hyökkäys
Toisen puoliajan alussa Pohjoinen tasoitti tilanteen lukemiin 8-8. Etelä otti taas parin maalin johtoaseman, mutta Pohjoinen onnistui taas tulemaan tasoihin. Peliaika päättyi 10-10-tilanteessa ja pistekatoksi muodostui 12. Pelin loppu meni jännittäväksi, sillä 11-11-tilanteessa viimeistä voittopistettä tahkottiin viiden minuutin ajan pelin kääntyessä useampaan kertaan. Maalin lähellä hätäiltiin puolin ja toisin, mutta lopulta Etelä ratkaisi ja vei voiton.

Molemmilla joukkueilla oli ihan hyvänlaatuista peliä, mutta maalin lähellä pelaaminen vaatii vielä enemmän suunnitelmallisuutta, varsinkin jos flow on pysähtynyt. Etelällä oli maltillista raksapeliä ja laadukkaita pitkiä heittoja. Pohjoiselle hatunnosto noususta takaa-ajoasemasta tasoihin. Pistepörssi jakaantui suht tasaisesti, ja erikoismaininnan ansaitsevat Disquitoksen uusimmat pelaajat: Nikolle tehot 1+5, ja urheiluvammasta (melkein) parantuneelle Villelle 2+2!

Vaikka ei saatu 7vs.7-peliä, oli hyödyllistä ja mukavaa päästä pelaamaan kunnolla. Pohjoinen jää janoamaan revanssia, joten seuraavaa ottelua odotellessa! Ensi kerralla yritetään päättää pelin ajankohta ja paikka aikaisemmin niin ehkä saadaan enemmän porukkaa kasaan 😀

Spread the love

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Jotta kommentointi onnistuisi vain ihmisiltä eikä roboteilta, vastaa oheiseen kysymykseen ennen lähettämistä.

Oululainen liitokiekkoseura on nimeltään (di....s)?