Mixed-SM turnaus pelattiin Helsingin helteessä

 

joukkuemixed14Sekajoukkueiden SM-pelejä ennakoitiin kovatasoisiksi, kun turnaukseen ilmoittautui peräti 12 joukkuetta. Turnaus järjestettiin Helsingin Siltamäessä 24.-25.5. Olosuhteet olivat loistavat, sillä etukäteen povattu aurinkoinen ja lämmin sää piti paikkansa eikä ukkoskuuroista ollut tietoakaan. Lauantaina ja sunnuntaina lämpötila nousi lähemmäs 30 astetta, mikä aiheutti päänvaivaa nesteytyksen kanssa. Turnausjärjestäjän puolesta oli järjestetty lounas, mikä oli maukas ja helppo ratkaisu pelien lomassa. Sunnuntain pulled pork -sämpylä oli jo pelkästään paikalle saapumisen arvoinen makuelämys.

Disquitos lähti turnaukseen puolustamaan viime vuoden neljättä sijaa. Joukkueessa pelasivat: Jonna, Tuuli, Meija, Kaisa, Sini, Minna, Tuomas, Ville, Kari, Markku, Ari, Timo ja Pekka. Turnauksen alkulohkossa vastaan asettuivat JSW ja turnauksen järjestävä joukkue PuTi. Disquitos eteni alkulohkoista puolivälieriin, missä vastassa oli sunnuntaiaamuna Saints valkoinen. Hävityn puolivälierän jälkeen sunnuntaina Disquitos kohtasi vielä Terrorin ja UFO:n. Lopullinen sijoitus oli kahdentoista joukkueen joukossa kahdeksas.

Etukäteen joukkueen sisällä arvuuteltiin naisten jaksamista kuuden pelaajan turvin. Loppujen lopuksi tilanne oli päinvastainen. Miesten joukoissa kävi harvennusta ja loppupeleissä pelattiin neljän täysin voimissaan olevan miespelaajan turvin, kun erään juna lähti sunnuntaina jo klo 16. Tämä osaltaan vaikutti pelaajien kuormitukseen ja sunnuntain pelien henkilökohtaisiin arviointivirheisiin pelitilanteissa. SM-tasolla pärjätäkseen ei voi vain antaa tasoitusta avainpelaajien kuormituksessa. Tästä huolimatta tai juuri tämän takia iso käsi kaikille joukkueessa pelanneille miehille. Te jaksoitte ja pelasitte hyvin olosuhteisiin nähden.

Taistelun tuoksinaa vastustajien keskellä
Taistelun tuoksinaa vastustajien keskellä

JSW – Disquitos: 6 – 15

Lauantain ensimmäiseen peliin asettui vastaan toinen ”pohjoisen” joukkue, kun ensimmäistä kertaa mixed-Sm turnaukseen osallistuva Jyväskylä lähti haastamaan Oulua. Pelin alku sujui odotetun vahvasti, kun Disquitos teki maaleja jatkuvalla syötöllä. Ensimmäisen puoliajan huipentuma oli Timon tekemä markkeri-Callahan.

Toiselle puoliajan lopulla JSW sai hieman kurottua piste-eroa umpeen, mutta ottelu päättyi odotetusti Disquitokselle. Ottelun ratkaisuksi koituivat nopeat vastahyökkäykset, joihin JSW:n puolustus ei aina ehtinyt mukaan.

Disquitos – PuTi: 8 – 15

Lauantain toisessa pelissä vastassa oli turnausjärjestäjä PuTi. Joukkue oli saanut vahvistuksia UFO:sta ja parista muusta joukkueesta ja odotettavissa oli tasainen vääntö. Ensimmäisellä puoliajalla Disquitos ei saanut haastettua juoksuvahvaa ja kiekkovarmaa joukkuetta. Ensimmäisen puoliajan jälkeen Disquitos sai koottua puolustuksensa, mutta vastustaja oli vahvempi.

Puolustus oli ensimmäiseen peliin verrattuna kovempaa eikä vastustaja päässyt tekemään maaleja helposti. PuTi eteni lopulta turnauksen finaaliin ja ansaittuun toiseen sijaan. Siihen nähden hyvä peli meiltä.

Saints valkoinen – Disquitos: 15 – 4

Toisen turnauspäivän aamun ensimmäinen peli on perinteisesti ollut vaikea eikä tämäkään turnaus tehnyt poikkeusta. Lisäharmina oli Disquitoksen avainpelaajien pitkä sairastelu, mikä johti pelaajamäärän vähenemiseen. Peli oli vaikea, mikä näkyy numeroissa. Disquitoksen puolustus oli kuitenkin korkealla tasolla ja katkoja saatiin tehtyä. Ainoastaan viimeistely puuttui.

Terror – Disquitos: 15 – 6

Välierissä pelit jatkuivat Terroria vastaan. Etukäteen vastustajasta tiedettiin, että he pitävät pitkän heittämisestä, mitä lähdettiin puolustamaan pois paikkapuolustuksella. Paikan pelaaminen hidastikin vastustajaa ja katkoja saatiin aikaiseksi viimeistään maalilla.

Vastustaja karkasi ensimmäisellä puoliajalla muutaman pisteen johtoon. Helteinen turnaus ja vähäinen pelaajamäärä alkoi näkyä toisella puoliajalla Disquitoksen pelaajien kiekonsiirtelyssä. Loppujen lopuksi peli selvästi vastustajalle, vaikka täysi peliaika umpeutuikin.

Jokainen juoskoot tyylillään
Jokainen juoskoot tyylillään

UFO – Disquitos: 15 – 10

Viime vuoden hopeajoukkue oli menettänyt muutaman avainpelaajan toisiin joukkueisiin, mikä antoi Disquitokselle mahdollisuuden lähteä tosissaan hakemaan voittoa sekajoukkuekisojen kestomenestyjästä. Alkupeli menikin Disquitoksen johdolla, kunnes vastustaja peluutuksen avulla kiri rinnalle ja ohi. Tässä vaiheessa ei voi syyttää muuta kuin kokemattomuutta tiukoista voitettavissa olevista otteluista. Oikein ajoitetuilla aikalisillä ja hallitulla pääpelillä ottelu olisi voinut päättyä toisin. Pisteet vastustajalle onnistuneesta peluutuksesta ja pääpelin voittamisesta.

Pistepörssi

Teksti: Kaisa Korhonen
Kuvat: Kaisa Korhonen ja Jonna Myllymäki

Spread the love

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Jotta kommentointi onnistuisi vain ihmisiltä eikä roboteilta, vastaa oheiseen kysymykseen ennen lähettämistä.

Oululainen liitokiekkoseura on nimeltään (di....s)?